Aloin kasvissyöjäksi muistaakseni vuonna 2000, jolloin jouduin täysin opettelemaan ruoanlaiton salat, koska äitini ei osannut kaupastakaan mitään ostaa. Koko raukkaparka hirveän shokin. Ei sillä, kasvissyöjänä olo 2000-luvun alussa ei ollut lähestulkoonkaan niin helppoa kuin nykyään ja minä pomppasin suoraan vegaaniksi. No, äitini kauhistellessa sitä, että kuolen nälkään, opettelin itse tekemään kaikenlaisia ruokalajeja. Omaksi (ja ystävieni) suosikikseni nousi pasta ja herkkusienikastike. Tuolloin tein kastikkeen purkkisienistä, koska olin täysin tietämätön siitä, miten tuoreita herkkusieniä pitäisi käyttää. Niiden salat minulle opetti lukioaikainen poikaystäväni, joka myöskin oli kasvissyöjä. Mutta edelleen kaikki syömäni sienet olivat herkkusieniä, muutamaa kantarellin maistamiskertaa lukuunottamatta.
Yliopistossa aloin seurustella miehen kanssa, joka ei voinut sietää sieniä, joten niitä ei ruoassa myöskään näkynyt. Ainoastaan omaan pizzaani sain sieniä ja mahdollisesti ravintolassa kantarellikeittoa tai -kastiketta. Voi miten kaipasin edes niitä herkkusieniä.
Kun tapasin tulevan aviomieheni, selvisi että hän syö lähestulkoon mitä vaan ja myöskin pitää sienistä aivan tolkuttomasti. Hän kertoi myös käyneensä sienimetsällä lapsuudessaan ja minähän vallan innostuin. 24 ikävuoteeni mennessä en ollut käynyt kertaakaan sienessä. Yksi syksyinen päivä sitten laitoimme kumpparit jalkaan ja varustauduimme korilla. Puukot ja sienikirja piti matkalla käydä hakemassa kaupasta :D Voi sitä ensisienestäjän nolouden määrää, mutta olin innoissani kuin orava pähkinäpussittamossa. Tuolla ensikerralla saimme jopa ihan hyvän saaliin, nimittäin suuren määrän vaaleaorakkaita, jotka ovat kolmen tähden ruokasieniä. Voi miten hyvältä ne maistuivatkaan pastan ja parmesanin kanssa.
Toisella kerralla saimmekin saaliiksi jo kantarelleja.
Erään mättään keskellä, kaikelta piilossa, nökötti Rikun kämmenen kokoinen kantarelli. Minä sain kunnian tuosta messevästä löydöstä. Löysimme myös muita sieniä, joiden nimeä en nyt tähän hätään muista. Niistä kun ei loppujen lopuksi tullut laitettua mitään.
Kantarelleista kuitenkin tein elämäni ensimmäisen kantarellikeiton. Sekaan laitoin Koskenlaskijaa ja kermaa. Onneksi tuli luettua internetin syövereistä, että kantarellien pitää olla pannulla niin kauan, että niistä irronnut kitkerä vesi on haihtunut. Olisi muuten saattanut tulla huomattavasti huonompaa keittoa. Tuolla kertaa siitä kuitenkin tuli loistavaa. Ihan vei kielen mennessään :)
Ensi syksynä aivan varmasti monta kertaa uudestaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti